Se on taas se aika vuodesta, kun myös meillä RTJ:llä monella on jo kovat odotukset tulevaa lomaa ajatellen. Tyypillisesti kesältä toivotaan aurinkoa, lämpöä ja mahdollisimman vähän sateita. Mikä siis on paras aika lomailla Suomessa, jos toivoo hyviä säitä? Lämpimintä on tilastojen mukaan Helsingissä ja Turussa heinäkuussa.
Säätilastojen mukaan heinäkuu on myös yleisesti paras aika lomailla Suomessa. Ei siis ihmekään, että suurin osa suomalaisista lomailee juuri silloin. Mutta ennen edessä siintävää lomaa on hyvä pitää mielessä työskentely kesän lämpimissä olosuhteissa ja siten varmistaa niin oma kuin työkavereiden työturvallisuus. Se on osa jokaisen riskienhallintaa.
Lämpötyöskentely kesän helteiden saapuessa
Lämpöolot vaikuttavat työntekijän kuormittumiseen työssä: sekä kuumuus että kylmyys kuormittavat elimistöä ja heikentävät suorituskykyä. Kuumatyöstä puhutaan silloin, kun ilman lämpötila työympäristössä ylittää 28 °C. Kun työtä tehdään poikkeuksellisen kuumassa tai kylmässä, työn kuormituksen lisäksi tapaturmavaara kasvaa ja työn terveydelliset haitat voivat lisääntyä.
Riskeinä ovat muun muassa ulkotöissä suojaamattoman ihon altistuminen UV-säteilylle ja palovammoille, ja runsaan hikoilun aiheuttama elimistön kuivuminen ja siten verenkierron kuormittuminen ja altistuminen äkilliselle pyörtymiselle tai lämpöuupumiselle. Ensimmäiset merkit mahdollisesti alkavasta liiallisesta kuuma-altistuksesta ovat väsymys, päänsärky ja huonovointisuus. Lämpöolojen vaikutusta työntekijään pyritään vähentämään esimerkiksi sopivalla vaatetuksella ja nauttimalla riittävästi nestettä useita kertoja tunnissa, sekä työn tauottamisella. Tauot tulee mahdollisuuksien mukaan viettää viileässä. Lyhytaikaisesta kuumassa työskentelystä ei yleensä ole haittaa perusterveelle ihmiselle, mutta jotkin sairaudet, kuten hengitys- ja verenkiertoelimistön sairaudet, sydämen vajaatoiminta tai vaikea munuaissairaus, voivat olla esteenä kuumatyölle.
Ohjeistukset työskentelytavoista ja riittävistä tauoista saattaa tuntua hassulta ja kenties holhoavaltakin, mutta niiden tarkoitus on tehdä kaikkien työstä mahdollisimman turvallista ja viihtyisää vuodenajasta riippumatta. Pidetään siis huolta itsestämme ja toisistamme myös lämpötyöskentelyn osalta!